Etusivulle
 
POPPIA VUODESTA 1978
  UUTISET   LEVYT   KEIKAT   MUUSIKOT   MARKET   TILAA KEIKALLE
  REKISTERÖIDY   GALLERIA   YHTEYSTIEDOT   HISTORIIKKI   SOITTOARKISTO   VIERASKIRJA
 
SIG:n uutiset
uutisarkisto
 

1.1.2008 HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA
SIG-veljeskunta kiittää kaikkia ystäviään kuluneen vuoden ja menneiden vuosikymmenentenkin yhteistyöstä keikoilla, studiossa, bussissa yms. Yhtyeelle tulee vuonna 2008 ikää 30 vuotta ja se tietää shampanjapullojen poksauttelua pisin vuotta. Juhlavuosi starttaa tammikuussa uudella sinkulla "Kuinka paljon sua rakastinkaan?" sekä Radio Suomipopin 4-tuntisella SIG-ohjelmasarjalla.

21.12.2007 RAUHAISAA JOULUA
Orkesterimme siirtyy Jouluaikaan pysäyttämällä kellot tulevana sunnuntaina.
Keikkabussiin rakennetun joulupuun valot syttyvät perinteisesti aattona klo
8.45. Tiernapoikain penkalitikkukulkue starttaa Apinakallioilta
yhteislähtönä klo 10. Ota mukaan noin 1-2 euron arvoinen lahja h-hetkeä
varten. Bändin jäsenet huom! Kokoontuminen klo 9.45, omenien ja
lakritsipötköjen pussitusta varten. Ota mukaasi myös lahjanarua ja jotain pientä syötävää (esim. banaani). Tulethan omalla autolla ja ajoissa. Hyvää Joulua!

14.12.2007 SINKKU ULOS TAMMIKUUSSA
Uusi SIG-single "Kuinka paljon sua rakastinkaan?" julkaistaan 30-vuotisjuhlavuoden alkajaisiksi tammikuussa.

14.12.2007 SIG OHJELMASARJAN ÄÄNITYS
Radio Suomipop äänittää ensi viikolla arviolta nelituntisen SIG-ohjelmasarjan. SIG:läisistä studiossa ovat solisti Inkinen ja urkuri Oksanen. Ohjelmasarja tulee ulos radiosta tammikuussa 2008.

30.11.2007 SIG-VIDEO ARSNETIN KATSOTUIN
ARSNET on ainutlaatuinen kulttuurialan palvelu ja taitopankki osoitteessa www.arsnet.net. Arsnet Galleriasta löydät kulttuurin ammattilaiset eri taiteen aloilta. Vuoden 2007 aikana sivuilla on käynyt yli 300.000 nettokävijää. Kaksi eniten katsotuinta videota kyseisellä sivustolla on SIG-videoita.

21.11.2007 KEIKKARAPORTTI / STREETBAR TURKU
Orkesterin keikkasetti venyi yllättävänkin pitkäksi, lähes kaksituntiseksi sessioksi. Keikalla kuultiin mittava kattaus SIG-historiaa ja encorena Inkisen aloittama blues-rallatus. Yleisön kesken arvottiin myös ihka oikea ja aito SIG-taulu yhtyeen ensimmäiseltä keikalta Le Chat -diskosta vuodelta 1979. Sale vastaanotti orkesterin onnittelut syntymäpäivän johdosta. Lopuksi yleisö kiitti SIG:tä ja SIG yleisöä ja kaikilla oli hyvä mieli. Oli tullut aika hivuttautua isänpäivän kuviin ja tunnelmiin.

09.11.2007 TURKU STREETBAR LAUANTAINA 10.11.
SIG päättää pitkähkön keikkataukonsa ja orkesteri nähdään Turussa, Streetbar 95:ssä tulevana lauantaina. Soittoajan alkamisajankohta on noin klo 23. Lue lisää tämän päivän Aamuset -lehdestä (ilmestyy vain Turun seudulla).


09.11.2007 SYNTTÄRIPALVELU POISTUU

SIG:n synttäripalvelu eli Matti Inkisen liveonnittelusoitot ja -laulut synttärisankareille päättyvät ainakin toistaiseksi. Yhtye keskittyy nyt juhlavuoteensa. Synttärionnittelusoittoja vuoden aikana oli noin 600. Kiitämme kaikkia palvelumme käyttäjiä joustavasta yhteistyöstä ja kiitämme myös saamastamme hyvästä palautteesta.

02.11.2007 TÄHTI SAAPUI KOTIIN
SIG:n laulaja Matti Inkinen on kotiutunut lähes kolme kuukautta kestäneeltä sairaanhoitoalan työtehtäväkomennukselta Virosta. Kotisivupäivityksen saamien tietojen mukaan Inkinen on onnistunut tehtävässään erinomaisesti.

01.11.2007 SIG-JUHLAVUOSI LÄHESTYY
Orkesterissa on työn ja suunnittelun alla 30v. juhlavuoden esiintymiset, media- ja yritysyhteistyö sekä muusiikin teko. SIG:n seuraava single julkaistaan tammikuussa 2008. Single on äänitetty Studio Livingroomissa Turussa.

24.10.2007 SIG JA RENGASMÄKI OY JATKAVAT YHTEISTYÖTÄÄN
SIG:n rengaskauppana toimi edelleen Rengasmäki Oy Maskussa. SIG:n 70-luvun
bussi, minkä menneisyyteen kuuluu mm. Bogart-yhtye ja Jari Sillanpään
Aurinkotyttökiertue, on turvannut matkansa SIG:tä kyydittäessään jo 4 vuotta
Rengasmäeltä hankituilla renkailla. Suosittelemme http://www.rengasmaki.fi

23.10.2007 SIG:n SIVUT NYT MYÖS MYSPACESSA
Käy katsomassa ja kuuntelemassa http://www.myspace.com/sigpop. Kutsu kavereita mukaan ja pane sana kiertämään.

10.10.2007 JUHLAVUODEN ENSIMMÄINEN SUUNNITTELUKOKOUS
SIG-konserni istui ensimmäiseen viralliseen yhteispalaveriin liittyen yhteen tulevaan juhlavuoteen. Vuonna 2008 yhtye täyttää 30 vuotta ja kokoontui ravintola Brahen Kellariin Turussa, mikä puolestaan täytti tänä vuonna 40 vuotta.Yhtyeen ulkopuolisina luennoitsijoina ja visionääreinä toimineet Keno Tuomola Kenola Recordsista ja Petri Coolpoolista toivotettiin tervetulleiksi sisäpiiriin. Lisäinfoa osoitteista http://www.kenolamusic.com ja http://www.coolpool.fi .

27.09.2007 SEURAAVA ESIINTYMINEN 10.11.2007
SIG kesketyttää keikkataukonsa la 10.11. ja esiintyy Streetbarissa Turussa. Tästä lähemmin tuonnempana.

13.09.2007 KUINKA PALJON SUA RAKASTINKAAN?
Siinä uusimman SIG-sinkun nimi. Biisi saa painatuksen cd:lle lähiaikoina. Yhtye on ylpeä tuotoksestaan, toivottavasti myös radioasemat sekä kuulijat...

11.09.2007 SIG TEKEE JHL:LLE LAULUN
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto ja JHL ja SIG-orkesteri julkaisevat muutaman viikon kuluttua Voima ja liike -nimisen teoksen. Laulu sai julkisen ensiesityksensä kesällä Särkänniemessä SIG:n esiintymisen yhteydessä. Teos äänitettiin heinäkuussa ja julkaistaan siis syyskuussa.

08.09.2007 EESTILÄINEN PUNKLEVY
SIG:n Suomalaiselta poplevyltä tuttu biisi on saanut uudet mainosaiheiset sanat. Edux-ovet Oy Nivalasta käyttää ko. biisiä omassa markkinoinnissaan. SIG:n ja Edux-ovien yhteistyö alkoi vuonna 2005 yhtyeen esiintyessä uuden tehtaan avajaisissa. Eestiläisen punklevyn Edux-version voit kuunnella Eduxin kotisivuilla www.edux.fi.

27.08.2007 KEIKKARAPORTTI PORI
Kesäinen ja lämmin Pori kutsui SIG-yhtyettä viime perjantaina.
Tunnelmallinen Cafe Jazz oli jo melkoisen täynnä yhtyeen aloittaessa
soundcheckin. Teknisiä ongelmia riittikin kiusallisen pitkään ja soundcheck
jouduttiin keskeyttämään. Yhtye suuntasi ruokailemaan, jonka aikana
tekniikkaosasto sai ongelmat ratkottua. Hyväntuulinen orkesteri aloitti
soiton heti klo 23 jälkeen. Lämpöä riitti ja puolitoistatuntinen sessio
sujui vauhdikkaasti. Encorena kuultiin tuleva sinkku Kuinka paljon sua
rakastinkaan. Roudauksen alkaessa Inkinen ja Oksanen lähtivät
henkilöautollla kohti Raisiota ja Killin markkinoita. Lähes neljän tunnin
yöunien jälkeen duo oli valmiina juontamaan ja esiintymään kotiyleisönsä
edessä.

21.08.2007 SIG PERJANTAINA PORISSA JA DUO LAUANTAINA RAISIOSSA
SIG tekee esiintymismatkan perjantaina 24.8. Poriin, Yön ja Dingon
syntysijoille. Esiintymispaikkana on Cafe Jazz, mikä löytyy kesäisen Pori
Jazzin juhlakadulta. Duo Inkinen-Oksanen jatkaa juonto- ja
musisointijutuilla heti perään lauantai-aamusta alkaen Raisiossa
keskustorilla Killin markkinoilla. Raision markkinaohjelma löytyy tästä

Viikonlopun esiintymisten jälkeen yhtye vetäytyy arviolta kolmen kuukauden
keikkatauolle.

16.08.2007 DUO-KEIKKA TURUSSA
Inkinen-Oksanen -duo esiintyy lauantaina 18.8. Turun Härkämäessä. Paikkana
on Iloinen Härkä.

15.08.2007 YHTYE LOMALTA SUORAAN STUDIOON
SIG päättää kesälomansa ja palaa studioon viimeistelemään uusinta lauluaan.
Biisin nimi on Kuinka paljon sua mä rakastinkaan.

19.07.2007 STUDIOTYÖSKENTELYÄ
SIG-väki vietti viime viikon Studio Living Roomissa Turussa. Aihioina olivat kaksi uutta laulua, joita saateltiin valmiiksi pitkikisi venyneillä päivillä. Tämän jälkeen yhtye suuntasi kesälomalle kolmeksi viikoksi.

18.07.2007 ERKKA MAKKOSEN RANKING TÄLLÄ HETKELLÄ 8.
Guitar Fan -lehden äänestyksessä kaikkien aikojen suomalaisesta kitaristista, SIG:n Erkka rankattiin hienosti 8:lle sijalle. Lehden äänestystuloksia voit katsoa tästä
Erkan sijoitusta juhlistettiin Huima Lumouksessa kahvin ja pipparin kera.

04.07.2007 SIERAVUORELTA STUDIOON JA KEIKKATAUOLLE
SIG esiintyi Sieravuoren upealla lavalla menneenä lauantaina hyvässä iskussa. Yhtye veti kaksi vajaan tunnin settiä, eikä encoreista vältytty tälläkään kertaa. Sieravuoren hyvät palvelut sekä sauna ja uinti siivittivät vauhdikasta menoa ja yhtye veti tasapainoiset ja hyvähenkiset keikkasetit. Seuraavaa SIG-keikkaa saadaan odottaa 24.8.2007 asti, jolloin yhtye esiintyy Cafe Jazzissa Porissa. Heinäkuun puolivälissä yhtye viettää kolme päivää studiossa.

28.06.2007 TULAVANA LAUANTAINA SIERAVUORELLE
SIG-orkesteri esiintyy upealla Sieravuorella (Eura) tulevana lauantaina.
Tuttua valkoista SIG-bussia ei keikalla kuitenkaan nähdä, sillä bussivanhus
on jousiremontin alla. Lauantain menopelistä ei vielä ole täyttä varmuutta,
mutta se löytyy akselilta helikopteri - vuorobussi - Erkan vene. Sieravuoren
esiintymisen jälkeen SIG:n suuri orkesteri siirtyy kesätauolle keikkailun
suhteen. Studiotyöskentely sen sijaan jatkuu heinäkuun puolivälissä.

17.06.2007 KEIKKAKIIREITÄ
Yhtye matkasi perjantaina 15.6. Lohjalle ravintola Loheen. Matkalle
lähdettiin Raisiosta jo klo 15 hyvässä säässä kuivan kelin renkailla. Nopean
roudauksen jälkeen yhtyeelle jäi aikaa viimeistellä muutamaa uutta biisiään
esityskuntoon. Esiintymisen, encoren ja pakkaamisen jälkeen yhtye olikin
valmiina lähtöön Tampereelle klo 06. Aamuyhdeksältä bussi pysähtyi Tampereen
lähistölle ja oli aikaa nukkua kaksi tuntia. Herätyksen jälkeen yhtye
suuntasi reippain ja nuorekkain ilmein kohti Särkänniemeä. Roudaus ei ollut
täysin vaivatonta, sillä kyseinen päivä oli kesän yleisöennätys, 15.000
vierailijaa. Aurinko paistoi ja SIG oli klo 16 valmiina ensimmäiseen
kattaukseensa. Tilaisuudessa kuultiin myös yhden teoksen ensiesittäminen,
josta lisää myöhemmin....

Klo 19 SIG esiintyi toisen kerran ja kotiin Raisioon saavuttiin hyvin
poikkeukselliseen aikaan puolen yön maissa. Oli tullut aika hyvästellä
yhtyetoverit, kiittää ja pyytää anteeksi. Seuraava yhteisretki suuntautuu
Euraan, Sieravuorelle lauantaina 30.6.2007.

11.06.2007 SIG VIIKONLOPPUNA LOHJALLA JA TAMPEREELLA
SIG esiintyy Lohjalla ravintola Lohessa pe 15.6.. Lohjalta matka jatkuu
välittömästi Tampereelle Särkänniemen huvipuistoon, jossa yhtye soittaa
kaksi settiä lauantaina klo 16 - 20 välillä. Ennakkotietojen mukaan
Särkänniemessä on paikalla noin 20.000 vierailijaa, joten ihan pienelle
jengille ei SIG teinipoppiaan soita.

29.05.2007 DUO PÄÄKAUPUNKISEUDULLA
Inkinen - Oksanen duo teki kahden keikan minikiertueen Vantaalla ja
Helsingissä viime lauantaina. Seteissä kuultiin ikivihreiden SIG-biisien
lisäksi eurohumppaa, suomiteknoa ja puutaheinää -puhetta. Vastaanotto oli
iloinen, olihan kysessä lauantai-ilta.

25.05.2007 STUDIOSTA DUO-KEIKOILLE
SIG:n studiosessiot ovat jatkuneet kuluneella viikolla kitaraosuuksien ja
miksauksen merkeissä. Viikonloppuna studiokäynteihin tulee tauko keikkojen
vuoksi. Inkinen-Oksanen duo esiintyy lauantaina 26.5. kahden keikan
kiertueella Helsingissä ja Vantaalla. Alkuillasta esiintymispaikkana on
Ravintola Toppari / Irish Pub Vantaalla ja loppuillasta Britannia Pub
Helsingissä.

18.05.2007 STUDIOSTA VAPAALLE VIIKONLOPULLE
Helatorstain studiopäivä sujui samoin kuin keskiviikkokin; hyvässä yhteistyössä ja hyvällä temmolla jatkettiin "Kuinka plajon sua mä rakastinkaan..." -biisin tekoa. Päivän päätteeksi otettiin cd-kopiot jokaiselle muusikolle ja viikonlopun aikana kunnellaan josko muutoksia pitää tai halutaan tuotokseen tehdä. Työ jatkuu ensi tiistaina, jolloin on vuorossa miksasus. Sen jälkeen teos kuuntelutetaan esiraadilla, sitten levyraadilla ja estraadilla. Päätösten aika teoksen kohtalosta on niiden jälkeen.

 

17.05.2007 ÄÄNITYKSET ALKOIVAT
Studio Livingroom Turussa oli kohdepaikkana kun orkesteri aloitti
iltapuhteensa ke-iltana klo 18. Suunnitelmissa oli pitää ns. studiotreenit,
mutta olitilan todettiin oleva niin levollisen ja toisaalta
ennakkoluulottoman, että äänityksiin päätettiin ryhtyä heti. Puoleen yöhön
venyneen session jälkeen muusikot vaikuttivat edelleen hyvävoipasilta.
Äänitykset jatkuvat Helatorstaina hela päivän.

 

15.05.2007 SIG-RAPORTTI WENLASTA
SIG:n Itä-Helsingin keikka Kontulaan, ravintola Wenlaan oli elämys.
Euroviisuspektaakkeli valtasi alueen. Kisasta ja tulosseurannasta näyttivät
olevan kinnostuneita lähes kaikki SIG:tä lukuun ottamatta. Tämä
raisiolaisorkesteri keskittyi jälleen vain omaan tekemiseensä.
Esiintymisaika vaihtui muutamaan otteeseen illan aikana ja toteutunut
aloitus tapahtui melko aikaisin eli klo 23.30.

Setissä kuultiin myös uusi "mahdollinen" sinkkubiisi jossa lauletaan "Kuinka
paljon sua mä rakastinkaan" ja se tuntui uppoavan ihan mukavasti. Siis
yleisöön. Loppuviikosta olemme viisaampia kyseisin biisin suhteen, sillä
viattomat raisiolaismuusikot astuvat äänitysstudion alttarille
keskiviiikkona 17.5. ja jatkavat sessioita ainakin torstaina, mahdollisesti
myös loppuviikosta.

Lopuksi muistutamme teitä, hyvät Uutiset -palstaa lukevat ystävämme, että
SIG ei ole ensisijaisesti cover-bändi. Eikä edes toissijaisestikaan.
Wenlankin setti koostui 100% omasta tuotannosta. Sellaiset kappaleet kuin
Vuosisadan Rakkaustarina, Sadan Vuoden Yksinäisyys, Hyvää Syntymäpäivää jne.
eivät ole SIG:n esittäminä covereita.

 

10.05.2007 SIG HELSINKIIN 12.5.
Raisiolaisorkesterimme ottaa lauantaina suunnaksi Helsingin ja Kontulan ytimen. Esiintyminen ravintola Wenlassa alkanee tuttuun tapaan puolen yön paikkeilla. Kitaroiden viritys alkoi jo torstai-aamuna ja ennakkotietojen mukaan kaiken pitäisi olla kunnossa lauantaita varten. Mercyn vatsatautikin on voitettu kanta samoin kuin yhtyeen yllä leijunut lievä morkkis. "Lauantaina ladataan täysillä, sitten keskitytään ensi viikon studioäänityksiin".

01.05.2007 SIG STUDIOON
Yhtye suuntaa pitkän tauon jälkeen Studio Livingroomiin Turkuun
15.-18.5.2007. Suunnitelmissa on äänittää seuraava sinkkubiisi.

30.04.2007 DUO KOTIKENTÄLLÄ
Inkinen-Oksanen vieralili kotikaupunkinsa kaupunginosan pubissa, Ihalan
Portissa, viime lauantaina. Keväinen konsertti sujui iloisissa tunnelmissa.
Puolitoistatuntiseksi venyneessä esiintymisessä lämmiteltiin myös
alkuaikojen SIG-lauluja teknoversioin kuten Hitaammin ja Siin-saan.

23.04.2007 KEIKKARAPORTTI / MÄNTSÄLÄ 20.4.
SIG-orkesterin retki Raisiosta kohti Mäntsälää alkoi suotuisasti. Aikataulut
pitivät ja viimeisenä noudettu sairaanhoito-opiskelija Inkinen astui bussiin
iloisin mielin hänkin. Tyhjät pullot oli viety kauppaan ja niillä saaduilla
rahoilla ostettiin salaattia, vihanneksia sekä hedelmiä. Perillä tämä
vitamiineja pullisteleva ryhmä oli lähes tunnin edellä aikataulua. Vihmova
vesisadekaan ei haitannut kun pantiin jalalla koreasti roudaamalla
soittokamat pihan poikki taivasalla.

Kick off -aika oli klo 00.00 ja ensitahdeista alkaen oli aistittavissa kovan päivän illan fiiliksiä. Setti rullasi eteenpäin ja soundit olivat eittämättä tämän vuoden parhaita. Iloinen ilme heijastui soittajien kasvoilta myös
yleisöön. Encoren jälkeen n. klo 01.30 yhtye siirtyi back office -toimintojen ääreen. Tehokkaiden loading back -toimintojen jälkeen valkoinen SIG-bussi kehräsi valtaisassa sateessa back to Raisio, jonne saavuttiin kitara-airueen juhlistamina sankareina klo 8.

Kiitos

18.04.2007 SIG SUUNTAA MÄNTSÄLÄÄN
Ravintola Old Story on esiintymispaikka ja aika on pe 20.4.2007. SIG:n
edellisestä esiintymisestä Mäntsälässä onkin vierähtänyt jo tovi, joten
orkesteri suuntaa mieluusti kohti uusia raikkaita tuulia. Keikkaan on
valmistauduttu käymällä yhteisuinnilla Raision uimahalli Ulpukassa.
Saunassa nautittiin kiuasmakkaraa sekä kalapuikkoja (Erkka ja Jouni). Samalla
käytiin läpi ohjelmistoehdotuksia ja -muutoksia. "Valmistautuminen on sujunut
normaalisti. Saunassa pudotettiin muutama ylimääräinen kilo sekä pestiin
hiukset. Esiintymisasuvalinnat tehdään vasta esiintymispäivän aamuna."

13.04.2006 WATIT LOPPUIVAT LUXISTA
SIG vieraili eilen Helsingissä Lux nightclubissa. Matkaan lähdettiin Turusta
tiukalla aikataululla peräti neljän roudarin voimin. Roudausmatka
alakerrasta kahdella eri hissillä kuudenteen kerrokseen ei ollut historian
helpoin, onneksi kuitenkin logistisesti sujuva. Soundchec saatiin valmiiksi
klo 22 ja sen jälkeen yhtyeen jäsenet tutustuivat upeaan Luxiin. Eniten
ihastusta sai persoonalliset WC-tilat. Ensimmäinen kerta kun
solisalitiloissa oli mukava käydä ilman varsinaista asiaa.

Reilun tunnin mittainen setti ei sujunut täysin ilman ongelmia. "Älä sinä
huoli" -biisin aikaa paloivat sulakkeet ja keikkaa pystyttiin jatkamaan
vasta muutamien minuuttien jälkeen. Samalla myös lavavalot lakkasivat
toimimasta. Eikä siinä vielä kaikki; keikan jatkuessa Inkinen astui
pimeähköllä lavalla lavan reunassa olevaan koloon ja putosi noin metrin
verran. Ruhjeet ja kipu jalassa olivat melkoiset, mutta se ei onneksi
haitannut menoa.

Keikan jälkeen palkittiin illan taistelija Suomi-puukolla ja se meni tällä
kertaa ansaitusti Inksulle. Samalla päätettiin että koeajalla yhä edelleen
oleva rumpali Jukka Merisaari (lue SIG-historiikki) tultaneen nimittämään
SIG:iin vakituiseksi rumpaliksi. Mahdollisen nimittämisen jälkeen
Merisaarelle aletaan maksamaan myös keikkapalkkioita.

Kotimatkalla klo 04.30 alkaen tehtiin bussissa kevätsiivous, pestiin ikkunat
ja vaihdettiin petivaatteet. Mikäpä voisi olla kauniimpaa kuin raikkaat
muusikot puhtaissa lakanoissa. SIG:n seuraava esiintyminen on Mäntsälässä,
ravintola Old Storyssä tulevana perjantaina 20.4. Tervetuloa!

09.04.2007 SIG LUXISSA HELSINGISSÄ 12.4.
Yhtye tekee siis neitsytmatkan uuten LUX nightklubiin torstaina 12.4.2007. Roudausosaston vanhimman eli Woden mukaan valmistautuminen on sujunut hyvin. "Yhtye lähtee tuorein sormin ja avoimin mielin soittamaan omaa musiikkiaan yhtyeen omilla vahvuuksilla. Turha tässä on muitten tekemisiä katella. Hoidetaan vaan oma tonttimme kunnolla niin hyvää tulee. Soundit toimii ja kaikki on valmista torstaita varten."

SIG:n bussi on siivottu Riverside Gladiaattorsin edellisviikon jääkiekkoturnauskamppeista ja bussiin on vaihdettu uudet Wunderbaumit. Tuoksuina kevätesikko ja Anais anais. Myös bussin pysähdysjärjestelmä eli matkustamon ns. piip-nappuloiden sähköistys toimii taas. RSG:n matkalla niiden kanssa oli ollut ongelmia ja sen seurauksena yksi pari-istuin jouduttiin irrottamaan ja käyttämään pesulassa. Onneksi kosteus ei vioittanut jousistoa.

LUX avaa ovensa tosraina klo 22. SIG:n setti alkaa vähän myöhemmin...

06.04.2007 SIG 12.4. HELSINGISSÄ LUXISSA
Raisiolaisyhtye suorittaa ensivierailunsa uuteen yökerhoon Helsingissä eli Lux Nightklubiin. Esiintymispäivä on torstai 12.4.. Keikkaennakko tulossa....


03.04.2007 SIG-BUSSI NÄHTY LOHJALLA
Viime viikonloppuna pelattiin jääkiekon RockSM-turnaus Lohjalla. Mukana turnauksessa oli myös Riverside Gladiators, joka tsemppasi hienosti aina pronssimitaleille asti. SIG-yhtyettä rock-mitteliöissä edusti ruodari Sale sekä SIG-bussi, mikä oli RSG:n virallinen turnausbussi. Sale osoitti pelimiehen otteita bussikuskiduunin lisäksi myös jäällä. Salehan on pelannut jääkiekkoa Mestiksessä asti. Myöhäisemmässä vaiheessa hänestä kasvoi kuitenkin oiva roudari.

18.03.2007 DUO TURUSSA 21.3.
Inkinen-Oksanen -duo esiintyy Turussa, Port Arthurissa, Puutarhakatu 35:ssä keskiviikona 21.3. Setti alkaa n. klo 23.

28.02.2007 KEIKKARAPORTTI
SIG:n keikkaperjantai Presidenttiklubilla Helsingissä alkoi vaikeissa merkeissä. Keikkabussi ruiskaisi öljyt pihalle heti Helsinkiin lähdön alkaessa Turussa. Bussi jäi siis Turkuun. Edessä oli taksimatka autojen noutoon sekä pikainen uusioroudaus. Matkaan lähdettiin uudelleen paketti- ja henkilöautoilla. Pressassa tehtiin pikainen ja tehokas roudaus ja kaikki saatiin minuuttiaikataululla kohdallen klo 21 mennessä. Nopean suihkun ja illallisen jälkeen alkoi tunnelmallinen puolitoistatuntinen harmittavan pienilukuisen mutta sitäkin innokkaamman yleisön kanssa. Keikan jälkeen roudausosasto jäi Helsinkiin ja muusikot suuntasivat Mercyn kyydillä kotiin. Paluuaika Raisioon oli klo 6. Inkisen ja Oksasen seuraavaa keikkaa varten oli kokoontuminen Raision torilla klo 10, joten nukkumiseen ei jäänyt valtaisasti aikaa. Varsinkaan kun unikaan ei ottanut tullakseen. Rattoisa laskiaisrieha päättyi klo 14. Sitten Inkinen suuntasi suoraan siviilitöihin, iltavuoroon. Oksanen lähti kauppaan. Kyllä juu juu juustossa löytyy. Sen pituinen se.

22.02.2007 SIG VIIKONLOPPUNA HELSINKIIN
SIG tekee perjantaina 23.2.2007 ensiesiintymisensä Sokos Hotel Presidentin presidentticlubilla. Yhtye odottaa innokkaana perjantai-iltaa. Inksu ja Jusa suuntavat Helsinkiin jo aamulla, muu orkesteri saapuu iltapäivällä. Lisätietoja esiintymispaikasta löydät tästä linkistä. http://www.presidentticlub.fi/

21.02.2007 DUO LASKIAISRIEHASSA RAISIOSSA

Raision keskustan Laskiaisrieha -niminen tapahtuma juhlitaan lauantaina 24.2. klo 11-14. Inkinen-Oksanen -duo juontaa ja musisoi.

15.02.2007 CD-LEVYJÄ SAAPUNUT LISÄÄ SIG-MARKETTIIN
Olemme täydentäneet cd-varastoamme. Kokoelmat Syntymäpäivää 18 Hittiä ja Lauluja Rakastamisen Vaikeudesta sekä Suomalainen Poplevy -albumeita nyt suuri määrä lisää Market -saitilla.

06.02.2007 IDOLI JANI WICKHOLM KOMMENTOI SIG-MUSAA
Useat SIG:n musasta pitävät ovat ihmeissään idols-sankari Jani Wikholmin
kommenteista Radio Suomipopilla. Idols-tähdeltä oli kuuleman mukaan kysytty
5.2. radiohaastattelussa , "mitkä biisit olisi voinut jättää tekemättä Jari
Wickholmin mielestä". Vastauksena Viikholm oli kertonut että "jotkut SIG:n
laulut saavat hänen karvansa nousemaan pystyyn."

SIG:n keskuudessa arvuuteltiin että Wicksholm (s. 1977) oli kuullut
kappaleen "Seksiä seksiä seksiä" albumilta Sudet (vuodelta 1981).

04.02.2007 MONITOIMITILA HAUSSA
Yhtye etsii Turun seudulta tiloja, missä on mahdollisuus keskittyä musiikin tekemiseen, huoltaa ja varastoida sekä soittolaitteet että linja-auto. Tällä hetkellä yllämainitut logistiset toiminnot ovat levällään ja rajoittavat yhtyettä toimimasta parhaalla mahdollisella tehokkuudella. Jos jollain on tietoa vapaasta tai vapautuvasta tilasta, otathan yhteyttä SIG:iin.

04.02.2007 SIG ENSIMMÄISELLÄ HÄÄKEIKALLA
Orkesteri teki historiaa lauantaina Hämeenlinnassa, sillä keikka oli SIG:n ensimmäinen koko bändin esiintyminen häissä. Linnan raunioissa kaikui iloinen Suomipop iloisessa seurassa. Yhtye pääsi nopeasti hyvään häätunnelmaan, vaikka ennen esiintymistä emmitiin millaiseksi ilta muotoutuisi. Illan kruunasi upea ilotulitus ja loistava tarjoilu. Onnea Jani ja Taina! Vuosisadan rakkaustarina voi alkaa.

30.01.2007 YKSITYISTILAISUUSKEIKAT JATKUVAT
Viime viikon perjantaina Inkinen - Oksanen musisoi Turussa
syntymäpäiväjuhlissa. Tulevana lauantaina SIG esiintyy koko yhtyeen voimin
hääjuhlissa. Seuraava "julkinen" keikka on Helsingissä Sokos Hotelli
Presidentissä pe 23.2.

22.01.2007 SIG AVASI TURUSSA
SIG:n vuoden 2007 keikkailu alkoi kotikentällä Turun Galaxissa viikonloppuna lauantaina. Yleisöä oli jälleen kerran runsaasti. Orkesteri heitti yleisöön menevän ja melko pitkän setin. Biisilistalle oli nostettu mm. Sä mikset mua huomaa ja Metsurin koira. Encorena kuultiin Rakkauden Sävel ja Kartsaa. Kuvia Galaxin keikalta löytyy Galleria -saitilta.

22.01.2007 CD-LEVYJÄ MARKETTIIN VIIKON KULUTTUA
Kovasti kysytyt SIG-kokoelmat Hyvää Syntymäpäivää 18 hittiä sekä Lauluja Rakastamisen Vaikeudesta cd:t saavat täydennystä viikon kuluttua. Postitus alkaa saman tien eli heti saatuamme levyt. Kiitos maltillisesta odottelusta !!!

15.01.2007 SIG VIIKONLOPPUNA TURUSSA
SIG avaa vuoden 2007 keikkakauden kotiseudullaan. Päivä on la 20.01. ja paikka viihderavintola Galax Turussa (Aurakatu 6). Setti alkaa n. klo 24. Yhtye kokoontuu jo lauantai-aamuna pystyttämään, tsekkaamaan ja myös kokeilemaan uusia juttuja.

07.01.2007 SIG-BIISIT SUOMIPOPIN ÄÄNESTYKSESSÄ
Radio Suomipopin kuuntelijat ovat äänestäneet pop-biisejä suosituimmuusjärjestykseen 500 biisin osalta. SIG-biiseistä listalle kipusi peräti 5. Sijalta 41 löytyy Sadan Vuoden Yksinäisyys. Muut SIG-laulut ja lista on nähtävissä kokonaisuudessaan radio Suomipopin sivulla http://www.radiosuomipop.fi/sivu.php?page=8&page_s=709

27.12.2006 SIG-MUSIIKKIA ELOKUVASSA
SIG-ystävämme Juha Vesala on kumppaneineen työstänyt varsin mielenkiintoisen K-18 elokuvan, jossa on kuultavissa myös SIG-musiikkia. Tsekkaa ja eläydy noin 10 minuuttia kestävässä elokuvassa lataamalla se osoitteesta www.rainakani.com Videon koko on 350Mb.


24.12.2006 MERRY CHRISTMAS
Toivotamme kaikille SIG-ystävillemme iloista ja rauhaisaa Joulua.

22.12.2006 DUONA VIELÄ UKIIN
Inkinen-Oksanen -duo suuntaa vielä Jouluaaton aattona 23.12. Uuteenkaupunkiin duo-keikalle. Paikkana on HOT ROCK CAFE / Ravintola Kehveli ja setti alkaa noin klo 23.

07.12.2007 UUSI ERÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ -T-PAITOJA
Olemme saaneet uuden 200 kpl:een erän Hyvää Syntymäpäivää -paitoja, koot S – XXL. Tilaa Marketista.

07.12.2006 SUOMALAINEN POP-LEVY CD:TÄ LISÄÄ ENSI VIIKOLLA
SIG-yhtyeen toistaiseksi viimeisintä cd-levyä, Suomalainen pop-levy, on saatu painosta lisää. Pahoittelemme pidentynyttä toimitusaikaa. CD-postitus on saatu käyntiin tänään 7.12.2007.

19.11.2006 SIG VALLOITTI JOULUKAUPUNGIN
SIG:n lauantain konsertti ravintola Galaxissa Turussa sujui hyvin. Yleisöä oli runsaasti, tunnelma erinomainen ja äänentoisto toimi erittäin hyvin. Positiivisen palautteen runsas määrä sai muusikotkin hymyilemään ja viihtymään Galaxissa vielä keikan jälkeenkin. Lavalla oli valtaisa kuumuus ja miehet olivat tosi märkiä keikan jälkeen, mutta myös erittäin hyväntuulisia. Jopa SIG:n ex-roudari Asseri Saarinen ylisti entistä työnantajaansa. Tämä palaute näytti lämmittävän suuresti orkesterin mieltä.

19.11.2006 SIG ALOITTAA JOULULOMAN

SIG viettää todennäköisesti koko loppuvuoden keikkabreikkiä. Tavoitteena on saada uudet laulut astetta valmiimmiksi. Tarvittaessa breikkiä jatketaan helmikuuhun asti. Tauolle jäätiin hyvillä mielin, sillä viimeisimmät keikat on vedetty suurille saleille onnistuneesti.

15.11.2006 TURKU JA GALAX
SIG siirtyy perjantain 17.11. Turun keikkansa jälkeen hetkeksi tauolle. Perjantaina lavalla on kunnon lataus yhtyeen esiintyessä pitkästä aikaa kotiseudullaan. Tervetuloa iloiseen suomi-pop –tunnelmaan. SIG:n esiintyminen alkaa näillä näkymin aikaisintaan klo 23.

14.11.2006 SIG:N JOENSUUN KIERTUE
Orkesteri veti keskittyneen keikan runsaslukuiselle joensuulaisyleisölle Kimmelissä viime lauantaina. Loistavat olosuhteet ja hyvä yleisö siivittävät orkesterin hyvään menoon. Erityiskiitokset kohdistuvat ensiluokkaiseen orkesterin kokonaispalveluun, josta yhtye haluaa kiittää H. Tietäväistä. Matka Joensuuhun alkoi jo lauantain vastaisena yönä klo 02.30. Joensuuhun saavuttiin lauantaina klo 14. Orkesteri palasi väsyneenä mutta onnellisena kotikonnuille sunnuntai-iltana klo 21.

07.11.2006 SIG JOENSUUSSA LA 11.11.
SIG:n valkoisen keikkabussin varsinainen virallinen kuljettaja, Wode Vuorijärvi, nostaa kytkintä jo perjantaiyönä nälkäisen SIG-joukkueen aloittaessa matkanteon kohti Itä-Suomea. Orkesteripalaverissa käydään läpi edellisen keikan video ja haetaan asetelmia Sokos Hotel Kimmel Nightin keikkaa varten. Esiintyminen tuoreilla jaloilla alkaa noin puolen yön aikaan. Matkaoppaana bussissa toimii Miss Naantali 2006. Musiikista vastaa tanssiorkesteri Elite. Bussissa on tällä kertaa seisova kalapöytä, kokkina islantilainen käsiamputoitu Thorbjörn Hammarsson. Toivotamme hyvää matkaa!

02.11.2006 KEIKKABUSSIN LUKOT LYÖTIIN SÄPÄLEIKSI
SIG:n keikkamatkoilla on taas viime aikoina sattunut tuskallisia asioita. Turun keikalla bussi sammui keskelle kaupunkia. Syynä polttoaineen loppuminen. Vantaalla kun kaikki oli valmista kamojen roudaukseen huomattiin että tavaratilan lukkojen avaimet ovat hukassa. Käytännössä tämä johti murtautumiseen omaan linja-autoon lekan ja sorkkaraudan kanssa.

25.10.2006 TULEVANA LAUANTAINA VANTAALLE
Orkesteri jatkaa keikkailuaan tulevana lauantaina 28.10. Vantaalla Kultakaivoksessa. Lue lisää ja tule mukaan
http://www.kultakaivos.org/koti.html

23.10.2006 VPK-TALOLLA TUNNELMAA
Joka muusikon ihannekeikka, talo täynnä kauniita naisia, toteutui SIG:n osalta lauantai-iltana Turussa. Salintäyteinen juhlayleisö liittyi osana Osaava Nainen –tapahtumaa. SIG:n iloinen esiintyminen nostatti hyvää tunnelmaa entisestään.

13.10.2006 UUSIA KUVIA
Galleria-sivulla kuvia viimeisistä keikoista.

13.10.2006 SIG SEURAAVAKSI TURUSSA
Osaava Nainen –tapahtuman iltajuhla Turussa on SIG:n seuraava esiintymistapahtuma. Ajankohta la 21.10. ja paikka Turun VPK:n talo. Naisvaltainen yleisö asettaa haastavan lähtökohdan konserttiin. Orkesterin muusikot ovat innoissaan – onhan kyseessä ikuinen teinipop-yhtye.

09.10.2006 KAUSTINEN POPPASI
Kovasta sateesta huolimatta ravintola Konstassa oli väkeä ja tunnelmaa. SIG veti runsaan puolitoistatuntisen settinsä ja meno oli vauhdikasta. PA-laitteistoa oli uusittu ja volyymiä riittii….

SIG:n seuraavat esiintymiset ovat Turussa, Vantaalla ja Joensuussa. Katso KEIKAT –sivulta.

04.10.2006 SIG:N TIE VIE KAUSTISILLE
Pop- ja viihdeorkesteri SIG:n seuraava esiintyminen on tulevana lauantaina 7.10. Kaustisilla ravintola Konstassa. Innokkaat muusikot ovat aloittaneet valmistelu jo hyvissä ajoin ja yhtye on hyvässä iskussa.

25.09.2006 MARKET -TARJOUS
Myymme 25 kpl:een erän Suomalainen POP-levy cd:tä- + SIG t-paidan (joko logopaita tai Hyvää Syntymäpäivää -paita) yhteishintaan 29 €. Paidan koot S - XXL. Suomalaisesta POP-levystä voit kuunnella näytteet LEVYT -saitilta. Hintaan lisätään postiennakokulut.

25.09.2006 SIG PALAILEE KEIKOILLE
SIG tekee lokakuun aikana 3 keikkaa. 7.10. yhtyeen voi bongata Kaustisilta, 21.10 on vuorossa VPK:n talo Turussa ja 28.10. Kultakaivos Vantaalla.

25.09.2006 SYNTTÄRIPALVELU PÄIVYSTÄÄ
Muistutamme jälleen kerran teitä hyvät ystävämme siitä, kuinka helppoa onkaan muistaa rakkaintaan tai läheistään todellisella syntymäpäivälahjalla. Lue lisää ja katso video etusivultamme.

23.08.2006 SIG SOI RADIO SUOMIPOPILLA
SIG:n biisit ovat saaneet mukavasti soittoaikaa Radio Suomipopilla. Tällä hetkellä eniten viikosoittoaikaa saavat SIG-kappaleet ovat Ludwig van Beethoven sekä Sadan vuoden yksinäisyys. Käy toivomassa oma SIG-suosikkisi tässä linkissä http://www.radiosuomipop.fi/toiveet.php?page=29&page_s=4

18.08.2006 INKINEN OPISKELEMAAN, OKSANEN JUONTAA
Matti Inkinen jatkaa siviilityönsä ohessa opiskelua sairaanhoitajaksi seuraavan kolmen vuoden ajan. Oksanen puolestaan jatkaa klubi-isäntä pestiään TPS:n jääkiekko-otteluissa Elyseellä pian alkavassa SM-Liigassa.

15.08.2006 GALAXIN KEIKKA SIIRTYY
SIG:n esiintyminen Turussa, ravintola Galaxissa siirtyy viikolla eteenpäin. Uusi päivä on pe 17.11.2006.

08.08.2006 DUO LIEDOSSA LAUANTAINA
Duo Inkinen-Oksanen esiintyy Liedossa, kunnantalon puistossa, lauantaina 12.8. n. klo 16. Laulelmallisen tapahtuman muut esiintyjät ovat näyttelijä Petri Rajala sekä laulukuoro Hohhoijaa.

08.08.2006 POPROCKS SIKAJUHLISSA
Poprocks -yhtye esiintyi viime lauantaina Streetbar 95:ssä Sikajuhlien juhlaorkesterina. Grillibileissä kaikilla oli huhjen mukaan erittäin mukavaa.

18.07.2006 MUUSIKOT MATKOILLA
SIG-yhtyeen kesä on sujunut useammankin osalta matkailun merkeissä. Rumpalipoika Mercy tutustui bulgarialaiseen ravintolakulttuuriin, Wode puolestaan on bongattu Espanjasta. Matti Inkisen on nähty hymyilevän Pärnussa. Erkka ja Jouni ovat olleet Matkalla Maineeseen pian jo 35 vuotta. Jusan matkat on siirretty matkakuumeen vuoksi.

18.07.2006 KUVIA LIEDON KEIKALTA
Galleria –saitilla on nähtävissä kuvasatoa Liedon puistokonsertista 30.06.2006.

09.07.2006 INKINEN SEINÄJOELLA
Matti Inkinen hoiti Tangomarkkinoiden tuomarointitehtäviä viikonloppuna Seinäjoella. Inkinen kuten muutkin tangotuomarit saivat yllättävän paljon tv-näkyvyyttä.

20.06.2006 KESÄLLÄ HILJAISEMPAA
Harjoitustilan etsintä ja vain muutamat koko yhtyeen ja duo-keikat sisältyvät SIG:n heinä-elokuun ohjelmaan. Studiota ei ole vielä ole varattu, koska sinkkubiisit vaativat vielä sovitus- yms. työtä. Seuraava esiintyminen on Liedossa, kunnantalon Puistokonsertissa perjantaina 30.6.. Lisää tapahtumasta voi lukea allaolevasta Liedon kunnan linkistä. Konserttiin on vapaa pääsy. http://www.lieto.fi/netcomm/default.asp?article=3823&listevents=true

19.06.2006 SIG ETSII UUTTA HARJOITUSTILAA
SIG:n ja Raision kaupungin välinen yhteistyösopimus päättyi ainakin toistaiseksi. RaisRock –tapahtumaa ei järjestetä tänä kesänä ainakaan SIG:n toimesta. Raision kaupunki sai viime vuotisesta tapahtumasta negatiivista palautetta alkoholin käytöstä yleisön keskuudessa ja sen pohjalta syntyi päätös ettei tapahtumaa järjestetä ainakaan nykyisessä muodossaan. Samalla SIG:n sopimus harjoitustilasta joudutaan purkamaan. Yhtye etsii uutta harjoitustilaa.

03.06.2006 SEURAAVA KEIKKA LIEDOSSA
SIG esiintyy seuraavan kerran Liedossa puistokonsertissa perjantaina 30.6. Lieto sijaitsee noin 10 km Turusta. Inkinen on tervehtymässä ja nähtiinpä hänet jo lavallakin Duo Tornadon keikalla Streetbarissa.

23.05.2006 INKINEN TERVEHTYY
Matti Inkinen pääsee sairaalasta kotiin ja on toipumassa hyvää vauhtia.

19.05.2006 SIG:N TALLINAN LAIVAKEIKKA PERUUNTUU
SIG joutuu sairaussyystä perumaan 20.05 sovitun laivakeikan m/s Galaxyllä. Matti Inkinen joutuu jäämään sairaalaan ainakin yli viikonlopun. Keikan peruuntuminen sairauden vuoksi on yhtyeen ensimmäinen. Yhtye on perustettu vuonna 1978.

17.05.2006 INKINEN SAIRAALASSA
SIG-solisti Matti Inkinen on joutunut sairaalahoitoon tulehdusarvojen äkillisen nousun vuoksi. Kova kuume alkoi maanantaina ja siitä lähtien Inkistä on hoidettu TYKSissä. Tiistain duo-keikka jouduttiin perumaan kuten myös Tangomarkkinoiden tuomarointitehtävät. Toiveena on, että ongelmat selviävät nopeasti ja Inkinen saataisiin kuntoon lauantain m/s Galaxyn keikalle.

17.05.2006 SALEN JA ERKAN PIPPALOT STREETBAR 95:SSÄ

SIG-roudari Salen ja kitaristi Erkan synttäreitä vietetään Streetbar 95:ssä Turussa Satakunnantiellä perjantaina 19.5.. Esiintyjäkaartina Poprocks, King Bream, Low Down Dudes, Indian ja Lauri Kenttä & Hot Rails. SIG ei tilaisuudessa esiinny Inkisen sairauden vuoksi.

08.05.2006 RAISROCK JÄÄNEE HISTORIAAN
SIG:n viime kesänä järjestämä Raisock jää näillä näkymin ainakin tulevana kesänä, todennäköisesti myös jatkossa toteuttamatta. Viime kesänä Raision Päivien yhteydessä järjestetty tapahtuma veti Raision uuden torialueelle hyvin väkeä ja myös musiikillinen puoli sai paljon hyvää palautetta. SIG:n tavoitteena oli jatkaa Raisrock -perinnettä, mutta Raision kaupungin puolelta asiaan ei enää lämmetä. Pääsyinä järjestyshäiriöt, luvaton alkoholinkäyttö juhla-alueella sekä tapahtumasta kantautuneet valitukset.


26.04.2006 SYNTTÄRIPALVELU TOIMII
SIG-syntymäpäiväpalvelun tekninen osio toimii taas moitteetta. Katso video ja tilaa persoonallinen synttärilahja etusivultamme.

26.04.2006 RYÖSTÄJÄT YHÄ KATEISSA
SIG:n harjoitustilan varkaita ei vielä ole tavoitettu. Vinkkejä on kuitenkin sen verran, että vorot saavat olla varuillaan. Toisten omaisuutta ei saa varastaa, siitä joutuu vankilaan.

25.04.2006 KEIKKARAPORTTI
Inkinen-Oksanen –duo esiintyi viime lauantaina Raisiossa, upean kirjaston juhlasalissa. Voima –yhdistyksen satavuotisjuhlista on juttua ja myös kuva SIG-duosta paikallisessa Rannikkoseutu –lehdessä (ti 25.4. ilmestynyt lehti). Juhlapuhujana tilaisuudessa oli eduskunnan puhemies Paavo Lipponen.

17.04.2006 DUO-KEIKKA TULEVANA LAUANTAINA
Inkinen – Oksanen –duo esiintyy seuraavaksi yksityistilaisuudessa, yllätys yllätys Raisiossa tämän viikon lauantaina. Seuraava koko orkesterin SIG-esiintyminen on toukokuussa Helsinki-Tallinna välillä m/s Galaxyllä.

12.04.2006 SOITTOÄÄNIÄ
Studio Impossible –viihdeohjelman siivittämänä on SIG-klassikko Ludwig van Beethoven tehnyt nousun soittoäänien suosikkilistalle Buumin sivuilla http://www.buumi.net/musasoittarit/?sid=91d490de3e36963510337939036a1905

04.04.2006
SIG veti Streetbar 95:ssä yllättävän pitkän setin, mikä sisälsi kolme täysin uutta biisiä. Aprillipilapainoitteisella keikalla tunnelma oli hyvä eikä encorelta vältytty tälläkän kertaa. Yhtye kiittää yleisöään hyvästä meiningistä!

28.03.2006 KEIKALLE LAUANATINA 1.4.
SIG suuntaa bussinsa ”kotipubiinsa” Turkuun eli Streetbar 95:een aprillipäivän iltana 1.4.. Tarjolla on reilun tunnin setti SIG-musaa. Edellisestä keikasta on jo aikaa, joten orkesterin sisällä on positiivinen ja odottava tunnelma. Keskiviikkona on viimeistelyharjoitus ja lavalle yhtye nousee lauantaina ennen puolta yötä. Lippuja on myynnissä vain rajoitettu määrä – kannattaa tulla ajoissa

22.03.2006 SUSI RAISIOSSA
Raisiossa havaittu susi on saanut maanlaajuista huomioita. Susia on kuitenkin havaittu Raisiossa jo 80-luvullakin. Tämän hässäkän kunniaksia SIG tarjoaa SUDET -albumiaan erikoishintaan 11 euroa maaliskuun 2006 loppuun asti. Tilaa Market -saitilta.

21.03.2006 VARKAAT YHÄ KATEISSA
SIG:n treenitilaan murtautuneita ryöstäjiä ei ole saatu kiinni. Kateissa on runsain mitoin äänentoistolaitteita ja soittimia.

10.03.2006 RUNOILIJA HELI LAAKSONEN
Heli Laaksonen on nouseva runoilijatähti, jonka teoksia myydään jo nyt huikeita määriä. Laitilalainen nuori nainen muistelee tämän päivän Turun Sanomissa runoilijauransa alkuvaiheita, kun hän sai vaikutteita SIG-laulaja Matti Inkisen luennolta. Lue lisää tämän päivän lehdestä.

http://www.turunsanomat.fi/kulttuuri/?ts=1,3:1005:0:0,4:5:0:1:2006-03-10,104:5:364303,1:0:0:0:0:0:

 

09.03.2006 TREENITILOISSA VARKAITA
SIG:n harjoitustiloihin Raisiossa on murtauduttu. Ryöstäjät ovat vieneet huomattavan määrän äänentoistolaitteita, soittimia, valo-ohjaimia, 2 miksauspöytää yms.. Raision poliisi tutkii asiaa. Jos jollakulla on havaintoja tai tietoja varkaista, ottakaa yhteyttä Raision poliisiin puh. 071 874 0111 tai SIG-organisaatioon.

08.03. ROUDARI-KIMMON KUVA
Webmaster-roudari Kimmon kuva löytyy Turun Sanomien tämän viikon Treffiliitteestä. Erityishuomio kannattaa kiinnittää takkiin.

03.03.2006 KESÄN SYNTTÄRIONNITTELUT
HUOM! Kaikki te, jotka olette tilanneet Inkisen synttärionnittelusoiton loppuvuodeksi (1.6.2006 eteenpäin). Voitteko ystävällisesti tehdä tilauksen uudelleen. Tiedot poistuvat SIG-tietokoneesta teknisen ongelman vuoksi. Olemme pahoillamme. Käytännössä noin 40 tilausta katosi.

03.03.2006 KAHDEN VIIKON TREENITAUKO
Orkesteri viettää muutaman viikon irti musiikista. Nyt haetaan tovi etäisyyttä, jotta uusien laulujen työstämistä voidaan jatkaa taas tuorein korvin.

19.02.2006 DUO KY:LLÄ
Inkinen-Oksanen duo vieraili neljän nuoren herrasmiehen ekonomivalmistujaisissa Helsingissä. Tunnelma oli vähintääkin katossa ja mieltä hivelevä. Oksanen lupasi pohtia omien lisäopintojensa kohteeksi kauppakorkeakoulua. Niin kivaa oli.

19.02.2006 MAKKONEN EI MATKUSTA TORINOON
SIG-kitaristi ei ole matkaamassa Torinon kisoihin vaan keskittyy tuleviin projekteihinsa Turussa. Näin ollen Erkka ei myöskään ole studiovieraana ensi viikon torstaina.

09.02.2005 VIERASKIRJA TOIMII TAAS
Kirjoita ilosi, surusi, tuntemuksesi, muistosi, kysymyksesi ja toiveesi. SIG-orkesteri pyrkii vastaamaan kykyjensä rajoilla.

09.02.2005 DUO-KEIKKA
Harjoitusjakson keskellä Inkinen-Oksanen duo keikkaille yksityistilaisuudessa ensi viikon lauantaina pääkaupunkiseudulla.

09.02.2005 ERKKA PALAA KOTIIN
Erkan viikonmittainen aurinkokiertue päättyi tänään. Kitaristi palaa kotiin kauniisti ruskettuneena ja vastaanottoa voitaneen kuvailla vähintäänkin sankarilliseksi.

03.02.2006 TREENITAUKO
Yhtye pitää viikon harjoitusvapaan ja keskittyy tämän ajan kaikkeen muuhuun kuin musiikkiin.

03.02.2006 KÄVIJÄENNÄTYS

SIG:n kotisivut saavuttivat tammikuussa kaikkien aikojen suurimman kävijämääränsä. Sivujen suosio on kasvanut tasaisesti viimeisen kolmen vuoden aikana.

27.01.2006 TUNNELMIA SOITTOHARJOITUKSISTA
SIG on jatkanut puurtamista uusien biisiensä parissa Raisiossa. Kappaleista on 5-6 veivattu, sovitettu ja väännetty sellaiseen muottiin, että ne ovat periaatteessa studioäänitystä vaille. Seuraavien kuukausien aikana valmistellaan lisää, jotta materiaalia on riittävästi yhtenäisen albumikokonaisuuden saavuttamiseksi. Edellistä albumia varten demottiin 28 kappaletta, joten työsarkaa riittää.

Harjoitukset sujuvat erittäin hyvässä myötätuulessa. Harjoittelukertojen kasvaessa myös bändisoitto ja –soundi kehittyvät toivottuun suuntaan. Harjoitusajoissa on pyritty kahden tunnin intensiiviseen soittoon per harjoituskerta.

13.1.2006 VIERASKIRJA
Ulkolaiset seksi-, lääke-, laina- yms. tirintarihumpparoskapostit ovat sekoittaneet niin viattoman raisiolaisorkesterin Vieraskirja-saitin. Nämä häikäilemättömät tahot yrittävät kaupata omia epämääräisiä, jopa lainvastaisia tuotteitaan kysymättä minkäänlaista lupaa SIG:ltä. Älkää hyvät ihmiset ostako mitään tuotteita muualta kuin SIG-marketista. Se palvelee kellon ympäri. Vieraskirjan kimpussa häärää myös Kimmo G, hän sen pian korjailee.

13.1.2006 DUO NAANTALISSA
Inkinen-Oksanen duo esiintyi torstai-iltana Naantalissa, Karvetin Klubitalon 10-vuotisjuhlassa. Juhlavassa tilaisuudessa pidettiin useita juhlapuheita. Yksi heistä oli myös tuttu ääni radiosta eli Pekka Sauri.

04.01.2006 TAMMIKUUN OHJELMA
SIG viettää tammikuun pääasiassa harjoittelun merkeissä. Soittimet ovat viritettyinä treenikämpässä ja harjoitukset jatkuvat joululoman jälkeen 6.1. Uusia kappaleita hiotaan rauhassa esitys- ja levytyskuntoon. Keikoilla ei SIGiä nähdä tammikuussa koko orkesterin voimin.

30.12.2005 HYVÄÄ UUTTA VUOTTA
SIG-toimitusosasto ja muusikko-osasto kaikkine henkilökuntineen kiittävät SIG-ystäviään ja kumppaneitaan kuluneesta vuodesta ja toivotamme viriiliä Uutta Vuotta mukaansa tempaavien rytmien merkeissä.

27.12.2005 HARJOITTELU JATKUU
Jouluvapaa on taaksejäänyttä elämää ja yhtye jatkaa harjoituksiaan ke 28.12..Mukaan on kutsuttu myös ex-jääkkiekkoilija Helmut Balderis, joka saa SIG:ltä SIG-viirin sekä muistolaatan tunnustukseksi SIG:n tekemisestä tunnetuksi Baltian maissa. Kahvitarjoilu.

27.12.2005 JOULUNA EI ONGELMIA
SIG:n joulu sujui rauhallisissa merkeissä. Mercyn Volvo oli joutua vaaralliseen takaliirtoon Joulupäivän kauppareissulla, mutta rumpali sai pidettyä autonsa tiellä. Erkan kinkusta tuli hieman ylikypsä. Erkka otti tahattomat nokoset odotellessaan kinkkumittarin hälytysääntä. Kinkkumittarin kanssa on joskus ollut ongelmia, siksi Erkalla oli myös viritysmittari työnnettynä kinkkuun. Jusan tieranpoika-show Ihalan urheilukentällä oli jälleen kerran menestys - hänelle itselleen.

19.12.2005 RAUHAISAA JOULUA
SIG yhtyeen menneet, nykyiset ja tulevat muusikot roudaritaustoineen toivottavat kaikille SIG-ystäville ja yhteistyökumppaneille oikein hyvää ja rauhallista Joulua ja hienon hienoa Uutta Vuotta.

13.12.2005 MARRASKUUN SIG-VISA RATKENNUT
Kysyimme, mikä on kosketinsoittaja Oksasen koulutus lukion jälkeen. Vastauksia tuli runsaasti, yli 400, joista oikeita vastauksia eli d) ”ei mikään näistä” oli muutama kymmenen, tarkalleen 7,688 % vastauksista. Kaikkien vastanneiden kesken arvotun pipon voitti Paula Koivunen Porin suunnalta. Onnittelut. Pipo tulee postitse tai joulupukin mukana. Kiitos osallistuneille.

13.12.2005 SIG-BUSSILLE UUSI KOTI
Valkoinen, romanttinen, paljon kokenut bussimme siirrettiin ansaitulle joululomalle Turkuun. Juha Vuorijärven ohjastamassa linja-autossa oli tunnelma katossa auton matkatessa täpötäydessä lastissa kohti uutta majapaikkaa, suojaan pakkaselta ja talven tuiskuilta. Joulukoristein varustettu SIG-bussi suuntasi Turkuun eilen klo 13.50. Asiaa juhlistettiin glögillä, pippareilla ja sadoin tervapadoin.

11.12.2005 VUOSISADAN RAKKAUSTARINA
Olemme saaneet viimeinkin Markettiimme uuden erän Vuosisadan Rakkaustarina -albumeita.Puramme tilauksia alkavalla viikolla. Kiitos kärsivällisyydestänne!

11.12.2005 RAISROCK 2006
SIG:n Oksanen ja Inkinen ovat neuvotelleet yhdessä Raision kaupungin instanssien kanssa Raisrock 2006 -tapahtumasta. Kuluvan kesän tapahtuma oli onnistunut ja tavoitteena on että Raisrockia kuullaan myös tulevina vuosina. Asia saataneen päätökseen vielä tämän vuoden puolella.

09.12.2005 HARJOITUSTILA
Ensi viikolla selviää SIG:n v. 2006 harjoitustila. Orkesteri on etsinyt oman näköistään ja kokoistaan harjoitustilaa ja alkavalla viikolla on tarkoitus tehdä asiasta päätös. Neuvotteluja on käyty kolmen eri tahon kanssa. SIG:n nykyinen harjoitustila sijaitsee Raision keskustassa ja sopimus on katkolla vuoden vaihtuessa.

06.12.2005 KAKSI KEIKKAA
Orkesteri juhlisti Itsenäisyyspäivää heittämällä kaksi keikkaa Turussa. Ensin Turkuhallissa, jossa tunnelma yltyi taas varsin hyväksi. Esiintymisaikataulussa mentiin jälleen SIG:n osalta yli, sillä yhtye taputettiin takaisin lavalle. Turkuhallista suunta kävi Galaxiin, jossa yhtye vetäisi 1,5 tunnin hittisikermän sisältäen myös yhden uuden biisin.

06.12.2005 LOPPUVUOSI ILMAN KEIKKOJA
SIG keskittyy loppuvuoden aikana hiomaan uusia kappaleitaan eikä tee keikkoja. Joulukuun aikana päätetään myös harjoituspaikan valinta ensi vuodelle.

01.12.2005 SYNTTÄRITILAUKSET KIINNOSTAVAT
Orkesterimme on saanut paljon tilauksia sekä myös paljon kiitoksia Matti Inkisen synttärionnitteluiden toimivuudesta. Suuri kiitos kaikille jo
tilanneille. Tsekkaa palvelu etusivultamme.

01.12.2005 ELTON JOHN EI EHTINYT RAISIOON
SIG-muusikkojen toive ehtiä palaveerata Elton Johnin ja taustaryhmän
kanssa jäi tällä kertaa pelkäksi haaveksi. Turkuhallissa esiintyneen
Eltonin kone saapui myöhässä Helsingistä Turkuun ja ryhmällä oli
valtaisa kiire soundcheckiin.

01.12.2005 RADIOIDEN SOITETUIMMAT
SIG:n viimeisimmältä pitkäsoitolta Suomalainen POP-levy saivat
radiosoittoja kolme biisiä ylitse muiden. Tähtisadetta, Näkinkenkä sekä
kultasingle Tuhannen ja Yhden Yön Tarinat valtasivat ylivoimaisesti
kärkipaikat. Nämä ilmenevät Gramexin vuoden 2004 radiosoittoraportista.


30.11.2005 JOULULAHJOJA SIG-MARKETISTA
Yhtyeemme mahdollistaa joululahjojen hankinnan entistä helpommin ja
edullisemmin. 1.-15.12.2005 välisenä aikana myymme SIG-Marketin kautta kaikkia SIG-albumeita jouluhintaan 10 euroa per cd (+postiennakkokulut). Myös Hyvää Syntymäpäivää –paidat tarjoushintaan 19 euroa ja SIG-pipot 10 eurolla (+postiennakokulut). Paidan väri musta, koot S, M, L, XL ja XXL. Tuotteita myydään niin kauan kuin tavaraa riittää. Tilaa Marketista,alennus huomioidaan laskutuksessa! Kaikkien ostajien kesken arvomme lisäksi 2 kpl Viking Linen risteilyjä.

30.11.2005 TURKUHALLIN ESIINTYMISAIKA
Maanantaina 5.12. Turkuhallin Itsenäisyyspäivätanssien pop/rock –lavalla esiintyvä Raision ikiteiniorkesteri aloittaa settinsä klo 22. Yhtye toivoo yleisön heittävän arkihuolensa ja rentoutuvan rakkausviestien myllerryksessä. SIG saapuu Elyseelle säästä riippuen junalla tai pulkkakulkueessa. Matkanjohtajana toimii tuleva radioääni Kimmo Gustafsson Pekka Tiilikaisen ja Esko Riihelän perinneääniä vaalien.

28.11.2005 PERINTEINEN VIIKKO-OHJLEMA
Alkuviikko on henkistä valmistautumista loppuviikon koitoksiiin.
Tiistaina yhtyeen jäseiniä on kutsuttu TPS-Tappara –otteluun.
Keskiviikkona Elton John –konsertti. Torstaina on harjoitus ja
maanantaina 5.12. kaksi esiintymistä, ensin Turkuhallissa alkuillasta ja
Galaxissa (Turku) loppuillasta.

28.11.2005 ELTON JOHN TURKUUN
Keskiviikkona Turkuhallissa konsertoiva Elton John ehtii toivottavasti
tervehdyskäynnille Raisioon SIG:n harjoituskämpälle. Elton Johnin ja
SIG:n tarkoituksena on etsiä synergiaetuja mm. kiertuelogistiikan
saralla. Harjoitustiloja siivottiin viikonloppuna ja alustavasti
rakenneltiin myös seisovaa pöytää.

27.11.2005 DUO-KEIKALLA FIILISTÄ
Inkinen-Oksanen vieraili lauantaina kotikenttäkeikalla eli Ihalan Portti
–nimisessä Pubissa. Tuttuja ja ahtautta oli riittämiin. Sen seurauksena
myös fiilikset niin asiakkaiden kuin soittajienkin puolella nousivat
huikeisiin mittasuhteisiin. Tällä kertaa myös Inkinen selvisi vammoitta
kotiin. Viimekertaisen vastaavan keikan jälkeen (noin vuosi sitten),
Inkinen kaatui ensilumella pyörällään ja sen seurauksena solisluu meni.

15.11.2005 VIHJEPALKKIO
SIG-orkesteri etsii edelleen linja-autolleen suojaisaa tallia talveksi Turun seudulta. Mikäli sinulla on antaa toteutuva tallipaikkavihje, saat palkkioksi kaikki SIG-tuotannon cd-levyt kautta aikojen. Ota yhteyttä Yhteystiedot –saitin kautta.

13.11.2005 MARRASKUUN SIG-VISA
Osallistu kilpailuun ja voita itsellesi SIG-pipo. Ja mikäli et voita tai haluat pipon heti, voit tilata sen Marketista puoleen hintaan eli 10 euroa 20:lle nopeimmalle. Mutta sitten itse otsikkoon eli tämänkertaiseen kysymykseemme. Se kuuluu seuraavasti; onko kosketinsoittaja Jusa käynyt lukion jälkeen
a) Kauppakorkeakoulun
b) Kauppaopiston sihteerilinjan
c) Markkinointi-instituutin
d) ei mitään näistä

Lähetä vastauksesi osoitteeseen lippeg@jippii.fi marraskuun aikana.

13.11.2005 SEURAAVA SIG-KEIKKA JOULUKUUSSA
Itsenäisyyspäivän aattona eli 5.12. on seuraava SIG-esiintyminen. Se saattaa olla tämän vuoden viimeinen, sillä loppuvuosi on tarkoitus rauhoittaa harjoitelulle. 5.12. yhtye esiintyy ensin Turkuhallissa Itsenäisyyspäivätanssiaisten rock-pop -lavalla ja yön saapuessa vielä ravintola Galaxissa (Turku, Aurakatu). Muista osallistua arvontaan. Voittoina herkullisia kalatuotteita (Jokisen Eväät) ja Viking Linen risteilyjä (Viking Line).

13.11.2005 KARAOKESKABAT

Mercy ja Wode vetävät Streetbar 95:ssä eli omistamassaan pubissaan karaokekilpailuja. "Täällä niitä uusia Inkisiä ja Britney Spearseja syntyy..." Streetbar 95 löytyy osoitteesta Satakunnantie 95, Turku. Britneyn sivut puolestaan löytyvät tästä http://www.britneyspears.com/

13.11.2005 HARJOITUKSIA JA JUHLIA
Harjoitukset jatkuvat alkavalla viikolla. Uusista biiseistä on rankemmassa treenauksessa tällä hetkellä 6 teosta. Tulevan lauantain treenit päättyvät Viherluoto -albumin julkistamisjuhliin Turussa. Matka Raision treenitilasta Turun juhlapaikkaan tehdään marssien.

12.11.2005 DUO MYLLYSSÄ
Inkinen-Oksanen vieraili lauantaina Raision Kauppakeskus Myllyssä osallistuen Suomen Punaisen Ristin Varsinais-Suomen piirin syntymäpäiväjuhliin. Kaksikko esitti muutamia SIG-klassikkokappaleita ja siirtyi sen jälkeen Uintikeskus Ulpukkaan kylpemään. Saunaosastolta huhuttiin SIG-miesten olleen erittäin hyvässä fyysiessä kunnossa vartaloiltaan. Tätä huhua ei kuitenkaan ole vahvistettu uutista kirjoittaessa.

05.11.2005 VIHERLUOTOA RAAKAMIKSAUKSENA
Kuuntele Soittoarkistosta SIG:n esittämänä Tuntematon armas -niminen teos.

02.11.2005 SYNTTÄRIPALVELU VILKASTA
SIG:n synttäripalvelu toimii vilkkaasti. Inkisen onnittelusoitto ja -laulu ovat ilahduttaneet jo monia synttärisankareita ja palaute on ollut vähintäänkin hyvää....lue lisää ja katso video avaussivulta.

 

2004/05
  Uusimmat
  tammikuu
  helmikuu
  maaliskuu
  huhtikuu
  toukokuu
  kesäkuu
  heinäkuu
  elokuu
  syyskuu
  lokakuu
  marraskuu
  joulukuu