Etusivulle
 
POPPIA VUODESTA 1978
  UUTISET LEVYT KEIKAT MUUSIKOT MARKET TILAA KEIKALLE  
  REKISTERÖIDY GALLERIA YHTEYSTIEDOT HISTORIIKKI SOITTOARKISTO VIERASKIRJA  

 

 

Tilaa SIG keikalle

Iso tilaisuus – tilaa koko bändi,
pienempi tilaisuus – tilaa duo Inkinen-Oksanen

 

SIG ja tunnetut hitit kuten Vuosisadan Rakkaustarina, Hyvää Syntymäpäivää, Tiina Menee Naimisiin jne. ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi suomalaiseen pop-musiikkiin. SIG:n musiikki kuuluu tärkeänä osana useaan rakkaustarinaan ja moniin avioliittoihin ja synttärijuhliin. Vaikka SIG tekee edelleen myös uutta musiikkia, vanhat hitit kuuluvat silti myös tähän päivään. Siksi SIG:n keikkasetti koostuu n. 80%:sti vanhoista ja 20%:sti uusista biiseistä.

Kun haluat ison bändin, ison soundin ja ison shown, tilaa koko orkesterimme. Tuomme mukanamme kaiken tarvittavan äänentoistosta valoihin ja videotykkiin. Kuljemme linja-autolla, joten tarvitsemme kohtuullisesti tilaa myös roudaukselle. Pieneen baariin tai pizzeriaan eivät tavaramme mahdu. SIG esiintyy noin 75-90 minuuttia. Tunnetila on pääsääntöisesti vahva.

Jos taas tilasi on em. pienempi baari tai pizzeria, kannatta tilata duo Inkinen-Oksanen. Sama paketti pienemmässä koossa. Duo-keikkojen otollisimpia juttuja ovat mm. häät, synttärit, vuosijuhlat ja firmajuhlat. Duon keikkasetti on pituudeltaan sopimuksen mukainen, yleisimmin 45 – 75 minuuttia. Settiin ei sisälly perinteisiä ”2 valssia 2 humppaa – 2 tangoa” vaan koostuu 80%:sti SIG-musiikista yhteisesti sovituilla lisämausteilla.

SIG:n virallisena keikkamyyjänä toimii Viihdemaailma Oy, p. 020 7411 770. Lähetä postia allaolevaan, tulemme ottamaan sinuun yhteyttä!

 

 
Kirjoita lyhyt kuvaus tapahtumasta ja ajankohdasta.

Yhteystietosi:

Nimi:
 
Osoite:
 
Posti nro:
 
Puhelin:
 
Sähköposti: